Skip to content

Missä aika melkein pysähtyy

June 29, 2007

Kesä on vihdoin saapunut näille pohjoisille asteille. Vaikka tämä kaikkein suosituin vuodenaika on saapunut miljoonien vuosien ajan, aina se epäröi ennen kuin muuttaa maisemat niin perusteellisesti.

Pikku epäröinti, jota luonto harrastaa on ymmärrettävä. Vuoden ajat tällä hiljaisella Euroopan nurkalla eivät ole koskaan kevytmielinen asia, vaan ne ovat kuin vallankumouksia.

Pian ihmettä alkaa tapahtua: lehdet puhkeavat, lumpeet nousevat järven pinnalle, lentävät sudenkorennot ja perhoset maalavat matalaa taivasta kiusallisten hyttysten kanssa; linnut lentävät edes takaisin nokassaan ruokaa poikasilleen. Kuuset, männyt ja metsien saaret, joissa asuu koivuja muutaman pihlajan ja leppäpuun kanssa, ovat erityisen puheliaita kesällä.

Kesä on niin hurmaava ja pyhä aika meille, että vain hyvien asioiden sallitaan tapahtuvan.

Vaikka on vaaralista yleistää, millainen kansan luonne on, suomalaiset ovat oppineet kantapäänkautta kuinka kesää palvotaan. Yksi tärkeimmistä on, ettei pitäisi koskaan aloittaa sotimaan erityisesti kesällä.

Jotkut ovat sitä mieltä, että jatkosodan alkaminen kesällä 1941 oli huono enne maallemme. Vaikka armeijamme taisteli alussa menestyksellä entistä Neuvostoliittoa vastaan, sodan seuraukset vaikuttivat monien sukupolvien suomalaisin. Menetykset, kuten Karjala, painavat yhä monien mieltä.

img_0021_edited-1.jpg

Suomen kesä.

Olisiko asiat sodan jälkeen Suomessa olleet eritavalla jos jatkosota olisi alkanut syksyllä tai talvella?

Kauan sitten, kun olin 13-vuotias, minulla oli tapana kulkea polkupyörän ja kartan avulla Savon syvissä metsissä, kun vietin kesä-aika isovanhempien kesämokilla lähellä Mikkeliä. Yhtenä erityisenä iltapäivänä päädyin hylätyn ja ujon polun eteen. Päätin kokeilla minne se veisi.

Päädyn vähän ajan kuluttua harmaan maalaistalon pihaan ja aikuinen nainen tuli. Pyysin neuvoa. Halusin tietää pääsisikö polkua kulkemalla päätielle. Hän suositteli kääntymään takaisin, sillä polku oli huonossa kunnossa.

En ymmärtänyt aluksi miksi tunsin niin paljon läheisyyttä tätä ihmistä kohtaan. Vasta monien vuosien jälkeen tämä asia tuli selville. Sinä päivänä kun tapasimme puhuimme joutavia asioita, mutta sydämemme ja sielumme olivat tietämättään täydessä keskustelussa.

Vaikkemme vielä tienneet, olimme kaksi ihmistä, jotka olivat menettäneet kotinsa. Eeva oli evakko ja minä siirtolaisen lapsi.

Olen tavannut monia ystävällisiä ihmisiä Savon metsissä, mutta matka tämän lempeän naisen mökille opetti minulle, ettei saa koskaan menettää rohkeuttaan kävellä vähän kuljettuja polkuja pitkin.

Sellaisia polun päästä voit joskus löytää todellisen aarteen, kuten ikuisen ystävän tai vaikkapa hetkellistä onnea.

Siksi aina kun voin, yritän kulkea ujoja polkuja, missä kesän taika saattaa piileskellä hetkeksi.

One Comment leave one →
  1. June 30, 2007 7:17 am

    Absolutely love the photo on the wall magnificent. Any chance of a copy through e-mail. Brilliant.
    Y;-) Paddy

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: